Asettautumisen jälkeen jatkoimme pelaamaan pakohuonepeliä. Monien kokemus pelistä oli, että oli selkeästi yksi vaikeimmista pakopeleistä. Seikkailimme mystistä kaupunkia etsimässä. Ihan ei retkikuntamme perille päässyt, vaikka lähellä olimme. Pyysimme paikan pitäjän ottamaan ryhmästämme kuvan pelin päätyttä. Asiakaspalvelun filosofia ja into hehkui, kun kuvia otettiin kahdessa eri huoneessa pelipaikalta. Pakopelin tunnelmia menimme tasaamaan pitsan merkeissä. Loppuillan ohjelmassa oli testata hotellin uima-allasosasto. Pitsan sulattelu uima-altaalla kuulostaa ihan suunnitelmalta.
Aamiaisen jälkeen matkamme suuntasimme tutustumaan Viron Allianssiin eli National Youth Counciliin. Kuulimme muun muassa Viron nuorisovaltuustoista, Viron nuorisopolitiikasta sekä virolaisia nuoria koskettavista asioista. Huomasimme, että hyvin samankaltaisia uhkia nuoret kokevat Virossa kuin Suomessa: esimerkiksi ilmastonmuutos huolestuttaa nuoria. Kiinnostavaa oli myös tietää, että siinä missä Suomessa nuorisovaltuustot ovat lailla säädetty jokaiseen kuntaan, Virossa ne perustuvat vapaaehtoisuuteen. Asiantuntevan vierailun jälkeen oli lounaan aika.
Lounaan ja vapaan ajan (=Tallinnan keskustassa harhailun) jälkeen oli KGB-museon aika. Museo sijaitsee Hotelli Virun yläkerroksissa eli jos korkeat paikat ei ole sun juttu, ei voi suositella. Kiinnostava kierros taitettiin oppaan kanssa, keneltä sai valtavasti tietoa koskien hotelli Virua sekä Neuvosto-Viron elämää. Oppaan kokemusasiantuntijuus Neuvosto-Viroon oli vahvaa, sillä hän oli itse elänyt sen ajan. Oppaan henkilökohtaisen kokemuksen lisääminen toi esiin Neuvostoajan karua elämää säihkyvän turismi-elämän takaa.
Kiinnostavan museoreissun jälkeen oli päivällisen aika. Herkullisen vegaaniruoka-illallisen jälkeen osa suuntasi vielä kylpylän pyörteisiin ja saunan sumuun. Kylpylä rentoutti mukavasti menoisan päivän päätteeksi.
Seuraavana päivänä koitti kotiinlähdön aika. Viimeinen kerta hotelliaamupalalle, pakkailut ja kohti paattia. Osa porukasta hommasi viimeiset tuliaiset laivalta. Reissua summailtaessa porukalla ja fiiliksiä kuunnellessa, tuntui kaikilla olevan oikein lystiä. Näistä päätellen voimme jatkossakin tehdä vastaavia reissuja. Pinskujen työntekijät kiittävät ja kuittaavat!
Teksti: Petteri Kiponoja
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja