Ajomatkalla uudet apuohjaajat tekivät punoksia ja loppumatkasta syötiin tortilloja ja valmistauduttiin rantautumaan. Karhunluotoon päästyä suurin osa vaihtoi arkivaatteet uimapukuun ja nopeimmat ensimmäiset olivat jo hypänneet Ainan kannelta veteen. Vesi oli mielestäni hyytävän kylmää, mutta ei se muiden menoa haitannut. Vanhimmistakin ohjaajista lopulta kuoriutui vesipetoja ja ei malttanut tulla enää vedestä pois. Mutta ei uiminen suinkaan siihen päättynyt vaan me lähdimme vielä saunaan ja saunassa halukkaat pääsivät rannasta uimaan.
Pesun jälkeen kruunasimme uuden apuohjaajan Ellan ja teimme uusille appareille apparikasteen. Appari kasteessa turvauduttiin tuntoaistiin ja makuaistiin, kun silmät oli sidottuna. Heidän piti koskea ja tunnustella levää, lehtiä ja erilaisia ruoka-aineita ja arvata, mitä ne olivat.
Appari kasteen jälkeen alkoi matka kohti Ominaisia. Kello oli jo yli yksitoista illalla. Ominainen on Paraisilla sijaitseva valtion omistama saari, jolla on hyytävä historia. Saareen vietiin aikoinaan vainajia, joita kirkko ei suostunut hautaamaan siunattuun maahan. Kansanperinteessä saarella on pelottava maine, sillä sitä pidetään kirottuna ja siitä kerrotaan kummitustarinoita. Tarinan mukaan etenkin keskiyön jälkeen siellä voi kokea yliluonnollisia asioita.
Matkalla Ominaisiin ohjaajat pelasivat korttia, osa nukkui matkan ja osa ihasteli auringon laskua ja ihania illan hämäriä maisemia. Kun päästiin kohteeseen kerrattiin Ominaisten historiaa ja kerrottiin viime kokemuksesta kun käytiin ominaisissa. Useammalla ohjaajalla on yliluonnollisia kokemuksia saaresta. Saaren asti ei pääse Aina-laivalla, laiva piti ajaa kiinni Saaren edustan hiekkapohjaan ja ankkuroitua. Tunnelma oli jännittynyt kun ensimmäiset kuusi lähtivät Ainasta soutuveneellä saareen. Olin itse ensimmäisten joukossa. Saari oli kaunis ja tuntui kuin olisi aistinut jonkun asuvan jopa saarella. Kaikki me kunnioitettiin saarta ja käyttäydyttiin sen mukaan. Ennen Ominaisten tutkimista ohjaaja Sanni kyseli muiden fiiliksiä. Kaikilla vaikutti olevan hauskaa ja pieni jännitys vilisi selkäpiissä. Kun kaikki olivat päässeet soutuveneellä rantaan niin matka alkoi. Lähdimme kaikki yhdessä kävelemään Rymättylän seurakunnan pystyttämälle ristille. Risti oli kiinnitetty kiveen ja kivessä oli laatta jossa kerrottiin Rymättylän siunanneen saaren ja pystyttäneet ristin saarelle. Luimme laatan ääneen ja sen jälkeen tuli syvä hiljaisuus. Kuuntelimme saarella mahdollisia ääniä. Tunnelma oli rauhallinen ja mystinen. Tuntui kuin että jos saarella tosiaan asui joku oli se yhtä jännittynyt meidän vierailusta kun me saaresta. Istuimme noin tunnin ja metsästä kuului muutama oksan rusahdus.
Noin kello kaksi me lähdimme takaisin Ainalle. Jokainen sai mennä saarelta omaa reittiä. Ja osa meni rantaviivaa ja osa metsää. Itse menin metsää pitkin ja se oli rauhallinen. Maasto metsässä oli ihana. Maa oli pehmeää ja sammaleen peitossa. Metsä oli täynnä lahonneita ja kaatuneita puita ja tuntui että joku olisi vähän seuraillut meidän kulkua metsän läpi. Ohjaaja Sanni oli kulkenut rantaviivaa ja oli nähnyt kiven missä oli raapimajälkiä. Jäljet olivat kuin kynsillä raavittu kiveen joka kuulostaa ja näyttää mahdottomalta. Eikä me tulla varmaan ikinä tietämäänkään, että kuka tai mikä sellaista jälkeä saisi kiveen tehtyä.
Päästyä Ainaan me lähdimme takaisin Karhunluotoon, jossa osa yöpyi teltassa ja osa Ainassa. Ja omalta osalta nukuin hyvin ja tämä päivä jää lämpimästi muistoihin.
Kiitos kaikille huikeasta reissusta!
Emmi Virtanen
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja
