Hyppää pääsisältöön
Etusivu
Punosblogi
Pinskut näkyy ja kuuluu
  • Uutiset
  • Toimintavinkit
  • Pinskuissa tapahtuu
  • Jäseniltä
  • Muu maailma
  • Arkisto

Pinskujen työntekijät kehittämispäivillä 15.-17.11.2022

Olet täällä

  1. Etusivu
Kuvassa on kolme henkilöä lähteen edessä hymyilemässä ja kädet pystyssä.
Kuvassa on kolme henkilöä lähteen edessä hymyilemässä ja kädet pystyssä.
Kuvassa on kolme henkilöä lähteen edessä hymyilemässä ja kädet pystyssä.
työntekijät
kehityspäivät
työntekijäpäivät
Pinskujen keskustoimiston ja aluetoimistojen työntekijät kokoontuivat Janakkalaan työntekijäpäiville 15.-17.11.2022. Työntekijäpäivillä kehitimme pinskutoimintaa erilaisten aktiviteettien merkeissä sekä virkistäydyimme Janakkalan kauniissa luonnossa.

Ensimmäisenä iltana tutustuimme Erätauko-menetelmään, joka on työkalu rakentavan yhteiskunnallisen keskustelun käymiseen. Koimme, että tämä menetelmä olisi hyödyllinen lisä pinskutoimintaan. Illalla kävimme myös hyviä ja kehittäviä keskusteluja pinskutoiminnan kehittämisestä ja keskustelut jatkuivat saunaan ja poreammeeseen asti.

Toisen kehittämispäivän aloitimme yhteisellä ulkoilulla Someron lähteelle (kuvassa). Ulkoilusta virkistyneinä oli hyvä aika aloittaa ryhmäkehityskeskustelu. Jälleen saimme aikaiseksi hyvää keskustelua ja keskustelu venyikin useamman tunnin mittaiseksi. Päivän lopuksi teimme vielä Riinan vetämän tiimityöskentelyharjoituksen, jonka aikana pohdimme konkreettisia kehitysideoita järjestön toimintaan. Suunnittelimme esimerkiksi työntekijöiden tiiviimpää yhteistyötä. Ilta päättyi poreammeessa ja paljussa rentoutuen.

Kolmannen päivän aamuna oli aika siivota ja pakata ja lähteä kukin omille tahoilleen laittamaan kehittämispäivien ideoita käytäntöön. Kiitos kaikille aktiivisesta osallistumisesta!

Kategoria: 
Pinskuissa tapahtuu
  • Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja

Liittyvät artikkelit

Nuorten Erasmus+ -leiri Hämeenlinnassa elokuussa 2023

Pinskuissa tapahtuu
Joukko nuoria Helsingin tuomiokirkon edustalla. Erasmusplus.

Ohjaajamatka Sumperkiin 26.-29.10.2023

Pinskuissa tapahtuu

Pinskujen työntekijöiden kehittämispäivät 2023

Pinskuissa tapahtuu

Maailman vesipäivä

Toimintavinkit
Kuvassa on meri ja monia muita asioita, jotka liittyvät vedenkulutukseen.

Maailman metsäpäivä

Toimintavinkit

Kuvalinkki Pinskupakki-palveluun.Kuvalinkki Mukila-videopuhelupalveluun.Kuvalinkki Notski-keskustelupalveluun.Kuvalinkki Jemma-pilvipalveluun.Kuvalinkki korttilato-jäsenrekisteriin.Kuvalinkki Pinskujen nettisivuille.