Hyppää pääsisältöön
Etusivu
Punosblogi
Pinskut näkyy ja kuuluu
  • Uutiset
  • Toimintavinkit
  • Pinskuissa tapahtuu
  • Jäseniltä
  • Muu maailma
  • Arkisto

Uusia tuulia vuodelle 2019

Olet täällä

  1. Etusivu
Kolme lasta leikkimässä kuivahtaneen kannon ympärillä.
Kolme lasta leikkimässä kuivahtaneen kannon ympärillä.
Kolme lasta leikkimässä kuivahtaneen kannon ympärillä.
Vuosi 2018 lähenee loppuaan ja perhetoiminnan hanke loppuu siinä samassa. Mutta ei hätää! Ensi vuodelle on tulossa uusi hanke nimeltään Lentokettu ja perhetoiminta tulee elämään Pinskuissa eikä häviä minnekään. 

Perhetoiminnan hanke on ollut upea matka ja lyhyessä ajassa olemme saaneet paljon hyvää aikaa yhdessä pinskutoimijoiden kanssa ympäri maan. Heti hankkeen alussa kävi selväksi, että perhetoiminnalle on suuri tarve. Hankkeen aikana on kiinnitetty entistä paremmin huomiota perheiden tarpeisiin esimerkiksi leireillä ja erityisesti perheille suunnattuja tapahtumia on ollut ilahduttavan paljon. Suuri kiitos jokaiselle, joka on ollut mukana luomassa tapahtumia omalla panoksella. Te olette pinskutoiminnan sydän ja ilman teitä mikään hanke ei olisi mahdollinen. 

Liiton tapahtumavuosi huipentui kylpyläreissuun Jyväskylän Laajavuoreen, jossa perheet saivat rennon viikonlopun arjen kiireistä. Taphtumakonsepti todettiin toimivaksi ja tulevaisuudessa perheretkiä tulee olemaan enemmän. Muistiin voi jo laittaa perhetoiminnan ohjaajan kurssi Tampereella, joka järjestetään maaliskuussa. Tarkempi ajankohta määrittyy myöhemmin ja siitä ilmoitetaan hyvissä ajoin. Pinskujen valtakunnallinen perheleiri järjestetään Kotkassa 24.-28.6. Leirillä on tiedossa erityisesti perheille suunniteltua ohjelmaa ja vieraita saapuu jopa ulkomailta saakka. Ohjelmaa suunnitellaan parhaillaan ja jos haluat mukaan leirin suunnitteluryhmään tai vapaaehtoiseksi, niin ilmianna itsesi minulle. 

Mutta mikä tämä Lentokettu-hanke on? Lentokettu on 6-vuotiaan Ainon keksimä nimi hankkeelle, mikä tarkoittaa lentävää kettua. Lentokettu-hankkeen tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten äänen kuulemista niin meidän omassa toiminnassa kuin yhteiskunnassa ylipäätään. Lapsilla on oikeus vaikuttaa ympäröivään elämään ja yhteiskuntaan ja meidän aikuisten tehtävä on kuunnella ja mahdollistaa lasten vaikuttaminen. Olemme mukana tuomassa lapsen ääntä kuuluviin eduskuntavaaleissa. Lapset pääsevät ääneen videoilla tuomaan terveisensä ehdokkaille. Ensi vuoden aikana lapset pääsevät myös tekemään omaa lehteään Pinskuille! Lapset pääsevät ideoimaan ja tuottamaan sisältöä kerhoissa ja leireillä. 
Haluan vielä kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta. Pinskut ovat vieneet sydämen mennessään täysin ja odotan innolla ensi vuoden juttuja! 

Oikein mukavaa joulua ja hyvää uutta vuotta 2019! 

Hanna Niemi
Perhetoiminnan koordinaattori

Kategoria: 
Pinskuissa tapahtuu
  • Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja

Liittyvät artikkelit

Nuorten Erasmus+ -leiri Hämeenlinnassa elokuussa 2023

Pinskuissa tapahtuu
Joukko nuoria Helsingin tuomiokirkon edustalla. Erasmusplus.

Ohjaajamatka Sumperkiin 26.-29.10.2023

Pinskuissa tapahtuu

Pinskujen työntekijöiden kehittämispäivät 2023

Pinskuissa tapahtuu

Maailman vesipäivä

Toimintavinkit
Kuvassa on meri ja monia muita asioita, jotka liittyvät vedenkulutukseen.

Maailman metsäpäivä

Toimintavinkit

Kuvalinkki Pinskupakki-palveluun.Kuvalinkki Mukila-videopuhelupalveluun.Kuvalinkki Notski-keskustelupalveluun.Kuvalinkki Jemma-pilvipalveluun.Kuvalinkki korttilato-jäsenrekisteriin.Kuvalinkki Pinskujen nettisivuille.